Yritys

Autamme johtamaan paremmin oikealla ja ajankohtaisella tiedolla

Maailma ja markkinat muuttuvat kiihtyvällä vauhdilla. Isojakin päätöksiä pitää nykyään tehdä kvartaalin tai vuoden syklin sijaan kuukaudessa, viikossa, jopa päivässä. Tässä myllerryksessä reaaliaikainen ja oikea tieto on koko ajan tärkeämpää, jotta päätöksiä ei tehdä mututuntumalla kohtalokkain seurauksin.

Tarjoamme sinulle työkalut ja tuen onnistuneeseen tiedolla johtamiseen: BI-järjestelmien lisenssit, räätälöinnin ja käyttöönoton sekä henkilöstösi kouluttamisen niiden osaajiksi. Lisäksi autamme sinua tunnistamaan mahdollisesti vielä piilevät tietolähteet, luomme raportteja ja analysoimme tietoa puolestasi. Lue lisää palveluistamme täältä.

Vuonna 2015 olimme Suomen suurin QlikView-partneri. Kahdeksassa vuodessa olemme vakiinnuttaneet paikkamme Suomen Business Intelligence -kentällä vahvalla osaamisella, jatkuvalla uudistumiselle ja rehellisyydellä.

Jos mietit, voimmeko varmasti auttaa sinua hyödyntämään ja hallitsemaan tietoa paremmin, ota yhteyttä niin mietitään yhdessä. Tai lue ensin asiakastarinoistamme, miten olemme jo muita asiakkaitamme auttaneet.

Alempaa tältä sivulta löydät aikajanan, jolle olemme keränneet yrityksemme tärkeimmät virstanpylväät. Jos todella haluat tietää missä liemissä meidät on keitetty, klikkaa alta ja lue tarina matkastamme kahden yksinyrittäjän raportointipajasta Suomen suurimmaksi QlikView-partneriksi.

Pengon Oy – Tiedosta tulosta vuodesta 2008

Kahdeksassa vuodessa Pengon Oy on kasvanut kahden yksinyrittäjän raportointipajasta Suomen suurimmaksi QlikView-partneriksi. Pengonlaiset ovat vakiinnuttaneet paikkansa Business Intelligence -kentällä vahvalla osaamisella ja avoimuudella.

Lue koko Pengonin tarina

Pengon Oy

Pengon Oy tuottaa asiakkailleen raportointi- ja analysointipalveluita, joiden laadusta olemme ylpeitä. Tavoitteenamme on parantaa asiakasyritystemme kannattavuutta tehostamalla tärkeän tiedon saatavuutta.

045 230 1660

Y-tunnus: 2170265-0